keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

THE PERFECT CITY DRESS - SAND

*Postaus toteutettu yhteistyössä Sand Finland & Sand Copehagen kanssa

Olen odottanut pitkään, että saan postata tämän tekstin ja kertoa teille uudesta yhteistyöstä. Olen nimittäin saanut upean mahdollisuuden tehdä yhteistyötä SAND -vaatemerkin kanssa! En voisi olla iloisempi tästä mahdollisuudesta, sillä olen ollut SAND vaatteiden tyytyväinen kuluttaja jo monien vuosien ajan. 

SAND on varmasti jo monille tuttu. Tuota Tanskalaista vaatemerkkiä on myyty Suomessa jo yli 25 vuoden ajan ja se on saanut jalansijan yhtenä tunnetuimmista merkeistä Suomessa. SANDin vaatteissa hienot skadinaavilaiset siluetit yhdistettynä Etelä-Eurooppalaiseen charmiin luovat kauniin ja hienostuneen lookin. SANDin vaatteet ovat klassisen ajattomia, mutta samalla myös muodikkaita ja naisellisia. Vaatteet eivät jää tylsiksi, sillä täydellisesti istuvat mallit, mielenkiintoiset leikkaukset, upeat kuosit ja materiaalit luovat yhdessä kauniin ja huippumuodikkaan kokonaisuuden.    

Seuraavissa kolmessa postauksessa tulen esittelemaan kolme erilaista SAND kesämekkoa. Jokainen mekko erilaiseen kesämenoon. Nämä mekot ovat omat suosikkini mallistosta ja ensimmäisenä tulee täydellinen kesämekko shoppailupäiväksi kaupungille. 

I have waited so long to tell you about my new collaboration with SAND. I have been a loyal customer  to SAND over the years, so I could not be happier about this collaboration!
Sand is a danish clothing brand and it has been sold over 25 years in Finland. It is clear that it has a strong position in Finnish fashion market. SAND clothes consist of fine scandinavian materials combined with southern-Europe charm. The clothes are classic, timeless and feminine. The perfect fit, interesting cuts and fabulous design create a beautiful and high fashion look.
I´m going to present three different summer dresses in the next three posts. These dresses are my personal favorites and they all fit to a different summer event. The first one is the perfect summer dress for everyday shopping in the city.
Rakastan tämän mekon leikkausta! Ihana kellohelma on paitsi mukava päällä, mutta myös niin kaunis. Pidän erityisesti siitä, että mekon yläosa on tiukka ja tyköistuva. Se toimii erinomaisesti vastapainona leveälle helmalle. Mustat yksityiskohdat hioissa ja helmassa tuovat pientä twistiä ja mielenkiintoa mekkoon.

I love the model of this dress! The wide hemline is beautiful and also very comfortable. Especially I like to combination of a tighter upper part and wider hemline. Very feminine, just how I like it. The black details give a nice twist to the look.
Koska stailasin mekon kaupungillemenoa varten, halusin yhdistää mekon kanssa balleriinat. Yhtä hyvin olisi asun kanssa toimineet esimerkiksi korolliset sandaalit. Ballerinat ovat kuitenkin ehdottomasti se mukavin vaihtoehto shoppailukierrokselle. Myös valkoiset tennarit olisivat toimineet asun kanssa erinomaisesti. Jos vielä yhdistäisi rennon, ison neuleen mekon kanssa, olisi täydellinen casual look valmis. 
Juuri tällainen monipuolisuus on vaatteissa parasta. Asusteita ja kenkiä vaihtamalla tämänkin mekon voi pukea mihin tahansa tilaisuuteen. Valkoinen väri on raikas valinta kesään ja sen kanssa on helppo yhditää muitakin kesäisiä värejä! 

SAND CONCEPT STORE Helsingissä haluaakin tarjota blogini lukijoile upean mahdollisuuden shoppailla heidän vaatteitaan. Kun mainitset oston yhteydessä METTI FORSSELL saat -20% alennuksen! Alennuksen saa jo tänään keskiviikkona ja se kestää aina sunnuntaihin 19.4 saakka. Tarjous koskee kaikkia naistenvaatteita. Kyseessä on siis ihan huipputarjous! Liike sijaitsee Helsingin keskustassa, osoitteessa Keskuskatu 5. 
Mikäli sinulla on tarvetta uudelle ihanalle kesämekolle tai vaatekaappisi kaipaa kevätpäivitystä, suosittelen lämpimästi vieräilemaan SAND liikkeessä ja hyödyntämään tämän huipputarjouksen!

SAND CONCEPT STORE
Keskustkatu 5
00100 Helsinki
Puh: 050 463 1816
Aukioloajat: Maanantai-Perjantai: 10-20, Lauantai 10-18, Sunnuntai 12-17

I styled this dress for a day in the city and I felt that ballerinas are the most comfortable choice. As well I could have combined heeled sandals and have a little bit fancier look. Or on the other hand, white sneakers to create a more casual look. I love these kinds of versatile pieces. Depending on the accessory and the shoes, you can create a perfect look for different occasions. 

SAND CONCEPT STORE in Helsinki offers a great deal to my blog`s readers. They give -20% of the whole women collection. This offer starts today and lasts until sunday 19.4. You just need to say METTI FORSSELL with purchase and you will get the discount. 
If you want to have a similar dress as mine or your wardrobe just needs to be updated, I recommend you check out SAND`s collection. SAND concept store is located in central Helsinki. The address is Keskuskatu 5. (Opening hours: Monday-Friday:10-20 Saturday: 10-18 Sunday 12-17)  
Contact the SAND store: +358 50 463 1816
Dress: SAND
Bag: Céline
Sunnies: Ray Ban
Shoes: Pretty Ballerina








20 kommenttia:

  1. Voi upeus! Tämän asun pukisin koska tahansa ylleni. :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana mekko! Olet taas näissäkin kuvissa niin kaunis. Olen valmistumassa tänä keväänä ja olen etsinyt kovasti valmistujaismekkoa. Tämä olisi ihana ja juuri minun tyylinen, mutta sopiiko tämä sinun mielestä juhlaan vai onko liian arkinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Tämä mekko on aivan ihana ja oikein asustettuna toimii juhlamekkonakin hyvin. Postaan myöhemmin tällä viikolla vielä toisesta mekosta, joka on vielä juhlavampi kuin tämä. Se olisi nappivalinta valmistujaisiin!! Pysy kuulolla :)

      Poista
  3. Kiitos paljon ja pysyn kuulolla :)

    VastaaPoista
  4. Ihana vappumekko - sopii hyvin lakkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sopii täydellisesti! Ja hihallinen mekko on vappuna hyvä, sillä yleensä lämpöasteet ei vielä silloin päätä huimaa ;)

      Poista
  5. Aivan ihana look. Olet upea ja kaunis. Tuollainen mekko olisi mahtava saada vaatekaappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuo mekko on kyllä niin monipuolinen ja varmasti tulette sitä blogissakin paljon näkemään :)

      Poista
  6. Ihana mekko ja nättejä kuvia :)

    VastaaPoista
  7. Niin yksinkertaisen kaunista ja ihana valkoinen mekko kauniin mallin päällä :) susta olis pitänyt tulla malli!

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia! Löytyisikö mekkoon suoraa linkkiä tai osaatko sanoa hintaa vai löytyykö sitä vielä edes kaupoista? :D Olen pitkään etsinyt ylioppilasmekkoa ja nyt kolahti ja kovaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on jo SANDin liikkeessä Helsingissä. Tuo olisi todella kaunis ja tyylikäs vaihtoehto ylioppilasmekoksi. Ja mikä parasta, sillä olisi varmasti käyttöä juhlien jälkeenkin. Kannattaa käydä nopeasti liikkeessä hakemassa omasi pois :)

      Poista
    2. Kiitos paljon! :)

      Poista
  9. Hei Metti! Terveiset Sand Concept Storesta :) Saksaan lähti molemmat postaamasi mekot :) iloinen seuraajasi sai haluamansa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kuulla! Kiitos teille loistavasta palvelusta :)

      Poista
  10. Kävin tänään ostamassa ! Mekko istuu todella hyvin ja on kaunis - olen iloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Olen iloinen puolestasi, sillä kuulin että mekot ovat huvenneet aika vauhdilla :D Mutta onneksi sait sen :) Toivottavasti mekosta on sinulle paljon iloa! Mukavaa viikonloppua.

      Poista

Bloglovin

Metti Forssell