maanantai 13. huhtikuuta 2015

Q&A - ANSWERS PART 1

Uusi viikko jälleen edessä, ihanaa! Kohti kesää mennään kovaa vauhtia. Kiitos todella paljon kaikista lähettämistänne kysymyksistä. Niitä tuli sen verran paljon, että ajattelin jakaa vastaukset kolmeen osioon. Tässä tulisi nyt ensimmäinen osa vastauksistani :)



Answers - Part 1

Millainen on tavallinen päiväsi? - Aamulla herään tyttäreni kanssa. Syötän hänelle aamiaisen jonka jälkeen lähdemme kävelylle, puistoon tai muuten vaan ulkoilemaan. Sen jälkeen tyttö menee päikkäreille ja mami saa hetken omaa aikaa. Juon kahvia, syön aamiaista, teen kouluhommia, kirjoittelen blogia milloin mitäkin. Kun mieheni tulee iltapäivällä kotiin lähdemme kaikki keskustaan kahville, lounaalle tai ihan vaan kierteleen. Ruokakaupan kautta kotiin. Mieheni jää tyttären kanssa kotiin ja mä lähden lenkille. Ilta vierähtää kotona yhdessä puuhastellen ja pikkuisen kanssa leikkien. Eli ihan normaalia ja ihanaa arkea <3

Oletko kiinnostunut sisustamisesta? – Olen! 

Millainen on sisustusmakusi? Voitsitko toteuttaa postauksen aiheesta? – Voin toteuttaa postauksen aiheesta. Tykkään modernista ja valkoisesta, mutta kuitenkin kodikkaasta sisustuksesta. Kotiamme en tule blogissa esittelemään, mutta meille on tulossa "sisustusremppa" Espanjan taloomme ja siitä voisin blogissa päivitellä. Siinä saa vähän kuvaa sisustusmaustani :)

Mitä teet työksesi? - Mua nauratti kun muutimme Saksaan ja mun "titteliksi" laitettiin kaikkiin virallisiin papereihin "Hausfrau" eli kotirouva :D Täällä Saksassa kun on täysin normaalia, että mies tekee työt ja naiset ovat kotona lasten kanssa. Mua vaan huvitti tuo nimike, johon en ole koskaan Suomen virallisissa papereissa törmännyt. Täällä se kuitenkin on niin normaalia, että tällainen nimike löytyy. Eli olen "kotirouva", koska en tee mitään varsinaista työtä tällä hetkellä :D

Mikä on koulutuksesi? - Olen tällä hetkellä etäopiskelijana Helsingissa Helbus nimisessä yksityisessä kauppakorkeakoulussa. 

Millaista on asua Saksassa? - Tosi kivaa! Olin lukion jälkeen puoli vuotta Hampurissa, joten Saksa maana oli jo tuttu. Täällä on rento meininki, ihmiset on todella ystävällisiä ja puheliaita. Kaikki toimii :)

Puhutko saksaa? - Kyllä

Mikä on suhteesi jalkapalloon? Miehesi pelaa työkseen, oletko itse koskaan harrastanut lajia?  - Olen pelannut joskus muutaman vuoden (n.12-14 vuotiaana) kun silloinen kaverini aloitti niin menin mukaan. Oli se ihan kivaa, muttei yhtään mun laji. Olin liian heiveröinen ja pelkäsin palloa. Oon ihan tyytyväinen tähän asetelmaan, että mieheni pelaa ja minä istun katsomossa :D

Mikä on unelma-ammattisi? - En vielä itsekään tiedä. Joku sellainen ammatti, jossa voisi yhdistää muodin ja kaupallisen puolen. 

TOP 5 matkakohteet, joissa haluasit käydä? - New York, Los Angeles, Vegas, Bali ja Pariisi. Olen ollut Pariisissa nuorempana, mutta haluaisin sinne uudelleen yhdessä mieheni kanssa.

Millaisia töitä olet elämäsi aikana tehnyt? - Olen opiskelujen ohella aina tehnyt sivutöina jotain. Aina muodin parissa, esimerkiksi eri vaateliikkeissä. 

Oletko aina ollut tyylitietoinen vai onko se tullut vasta lähivuosina? Vai onko se perintöä äidiltä tyttärelle? - Haluaisin sanoa, että olen aina ollut, haha. Mutta kun katson teinivuosien kuviani niin aika epämääräisiä (kamalia) asuja olen päälleni laittanut. Ja omg mitä hiustyylejä :D Olen kuitenkin aina ollut tosi kiinnostunut muodista ja jo silloin teinivuosina panostanut ulkonäkööni ja pukeutumiseeni, vaikkei se aina ihan putkeen olekaan mennyt :D Varmasti osaltaan tyylitietoisuus tulee "perintönä" äidiltä tyttärelle, sillä äitini on ollut koko elämänsä muotialalla ja olen seurannut häntä pikkutytöstä lähtien. Uskon että monilla tyyli vakaantuu kun tulee hieman ikää ja alkaa löytään sen oman jutun. Mulla on ollut aika sama tyyli viimeiset 4-5 vuotta. 

Kuinka monessa maassa olet käynyt? - Monissa. En ole koskaan laskenut.

Kuinka kauan olet tuntenut miehesi? - Vajaa kolme vuotta.

Haluatko lisää lapsia? - Haluan kyllä, mutta ei ihan vielä ;)

Millainen sun ruokavalio on? - Postasin juuri aiheesta, löydätte sen täältä

Mitkä on sun lempiherkut? - Irtokarkit. Juustot ja punaviini.

Mikä on sun lempikaupunki? - Hmm, en osaa sanoa. Ehkä Marbella. Siellä voisin asua pidempäänkin joskus tulevaisuudessa.

Oletko käynyt lukion? - Kyllä

Oletko aina ollut blondi? - Kyllä

Minä vuonna olet syntynyt? - 1991

Miten koet sen, että miehesi tienaa huomattavasti enemmän kuin sinä? - Mietin pitkään, että vastaanko tähän ollenkaan, koska kysymys on vähän naurettava. Mieheni on ollut 15 vuotta työelämässä ja on mua 10 vuotta vanhempi. Olisin huolestunut jos hän ei tienaisi enemmän kuin minä :D 

Mitä unelmia ja tavoitteita sinulla on? - Tottakai suurin unelma on, että perheelläni olisi kaikki asiat hyvin ja saisimme viettää ihanan elämän yhdessä. Unelmoin myös toisesta lapsesta ja muutosta jonnekin lämpimään pidemmäksi aikaa. Yhtenä tavoitteena voisin mainita tämän blogin ja sen miten haluan kehittää sitä!


Oliko vaikea lähteä miehen työn perässä toiseen maahan? - Ei ollut. Siihen asti kun hän pelaa menemme hänen ehdoillaan. Toiseksi, Saksa oli meille molemmille jo hyvin tuttu maa, joten tänne meidän perheen oli helppo muuttaa.

Luetko ikinä keskustelupalstojen juttuja sinusta ja miehestäsi? - En lue. Luin niitä joskus seurustelumme alkuaikoina ja ne oli aivan järkyttäviä. Tietyntyyppiset ihmiset lukevat ja kommentoivat siellä. Jätän sen täysin omaan arvoonsa. 

Miten koet sen, että toiset ihmiset tunnistavat sinut ja olet jollain tasolla julkkis? - Se on ihan ok. Mieheni on ollut julkisuudessa jo niin pitkään, että hänen mukanaan jonkin tason "julkisuus" tulee mukana. Olen iloinen, että voin itse päättää kuinka paljon haluan olla julkisuudessa ja kuinka paljon en. 

Teetkö usein hetken mielijohteesta ostoksia, joita kadut myöhemmin? - En hirveästi. Ehkä joskus tulee ostettua jotain mitä ei tullutkaan pidettyä, mutta hinta ei usein ole niin päätähuimaava että se jäisi harmittamaan. 

Mitä suunnitelmia sinulla on kesäksi? Suunnitelmissa on muutamia reissuja ja tottakai haluan Suomessa viettää mahdollisimman paljon aikaa. Kesäpäivät Helsingissä on parhaita <3

Kuinka pitkään aijotte asua Saksassa? - En tiedä vielä. Suunnitelmat on auki.

Oletko tutustunut helposti uusiin ihmisiin Saksassa? - Olen. Kuten aikasemmin mainitsinkin, ihmiset täällä ovat hyvin avoimia ja tulevat juttelemaan helposti. Tottakai myls jalkapallovaimojen keskuudesta olen löytänyt kavereita.






8 kommenttia:

  1. Mua on aina myös jotenkin naurattanut tuo "Hausfrau" nimike, mutta kuten sanoit, se on Saksassa täysin normaali nimike! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Kuulostaa suomalaisen korvaan hyvinkin oudolle, mutta täällä ihan perus nimike :D

      Poista
  2. Vastaat tosi kivasti kysymyksiin. Kiitos jo näistä, jään odottelemaan osaa 2 :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos näistä, seuraavia vastauksia odottaen. Upea tuo sinun sormuksesi. Monestako osasta se koostuu?

    VastaaPoista
  4. Eihän tuloerokysymys mikään paha ollut, joskus toisista tuntuu hassulta että toinen tienaa enemmän, esimerkiksi nauttii siitä, tai sitten harmittaa se. Ehkä tällaista haettiin tässä.

    VastaaPoista
  5. Kun luin näitä kysymyksiä niin mietin juuri tuota jonkun asettamaa "raha kysymystä" ja ajattelin silloin jo kommentoida, että tuo ylittää juuri sen hyvänmaun rajan. Tämä on vain minun mielipiteeni ja se siitä. Hyvin hienosti hän kysymykseen vastasi .

    VastaaPoista

Bloglovin

Metti Forssell