keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

FLORAL PANTS

Tämä viikko on alkanut sairastelun merkeissä. Valitettavasti tällä kertaa flunssa on iskenyt perheemme pienimpään. Päivät ovatkin siis kuluneet häntä hoivatessa ja parannellessa. Mikään muu kuin mamman tai pappan syli ei kelpaa, joten kaikki muut askareet jäävät nyt toissijalle. Tällä viikolla bloggailu luultavasti tulee siis jäämään vähemmälle, mutta yritän kuitenkin mahdollisuuksien mukaan päivitellä :)

Täällä oli eilen aivan mielettömän upea ilma taas jälleen kerran. Lämpöasteet kohosivat jo lähemmes +20, joten uskaltauduin laittamaan jalkaani open-toe sandaalit. Se on kesän alkamisen merkki kun voi pukea kengät, joista näkyy varpaat! Eipä tuo housuvalintakaan enää kovin talvinen ole. Kesää kohti mentäessä kesäistä printtiä! Tykkään todella paljon noista kukka-printillisistä housuista. Kauniin ulkonäön lisäksi ovat ne myös erittäin mukavat jalassa. Kangas tuntuu miellyttävältä ihoa vasten ja voisinkin kuvitella vetäväni nämä housut jalkaan myöskin heinäkuun helteillä. Housut ovat osa housupukua ja minulta löytyy myös samaa kukkakuosia oleva jakku. En malta odottaa, että pääsen pukemaan koko housupuvun päälleni. Kukkaa päästä varpaisiin! 
Blazer: Zara
Top: Massimo Dutti
Pants: Sand
Shoes: Zara
Bag: Céline

-------------------------
This week has started in unfortunate terms. Our little baby girl caught a cold :( in the past few days only mum`s or dad`s arms have been good enough for her. I will try my best to post as much on the blog this week but it might be slightly more challenging as normal.

Yesterday it was an amazingly warm day. It was almost +20C so I decided to wear open-toe shoes. It is a wonderful feeling when you can wear open-toe shoes for the first time after a long winter. It is an official sign of summer! I was also wearing my new floral pants, which I absolutely love. They are so fresh, nice looking and comfortable. The fabric feels very smooth against the skin and I could see myself wearing these pants during hot summer weather as well. These pants are actually a part of a trouser suit. I also have the blazer in this similar floral print. I can`t wait to wear the floral blazer and -pants at the same time. Floral from head to toe :)









12 kommenttia:

  1. Mä kuvittelin etten ikinä pukisi kukkakuosia päälleni (varsinkaan housuja), mutta vitsi miten onnistut saamaan myös noi housut näyttämään niin hyvältä! Taidankin joku päivä mennä vähän enemmänkin mukavuusalueeltani pois vaatekaapin suhteen...;) Ja noi kengät on myös aivan ihanat. Vaikuttais että niiden kanssa olis myös yllättävän helppo kävellä?

    Harmi jos postauksia ei vähään aikaan kuulu mutta paranemisia sinne pikkuiselle <3 Tottakai asiat tärkeysjärjestykseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suosittelen kokeilemaan! Varmasti yllätyt positiiviesti:) Kengät ovat tosi tukevat ja niillä jaksaa pidempäänkin tepastella :-)

      Poista
  2. Hei! Kaunis ja tyylikäs asu :) Onko tuo Zaran bleiska tämän kevään mallistoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :-) Bleiseri on ostettu jo muistaakseni 1 v. sitten...

      Poista
  3. Pikaista paranemista pienelle! :)

    www.peaceandstyle.fi

    VastaaPoista
  4. Paranemisia, voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
  5. Ihana asu ja mikä kaunotar! :)
    Paranemisia sinne <3

    VastaaPoista
  6. ihana blogi! :-) kuinka pitkä olet?

    VastaaPoista

Bloglovin

Metti Forssell