tiistai 24. helmikuuta 2015

MY MAKEUP ESSENTIALS



Monet lukijat ovat toivoneet, että kirjoittaisin kauneudenhoitoon liittyvistä asioista. Erityisesti meikkijutut ja luottotuotteeni kiinnostavat, joten ajattelinkin nyt toteuttaa ensimmäisen aiheeseen liittyvän postauksen. Tässä postauksessa tuon esille suosikki- ja eniten käytössä olevia meikkejäni. 



Hyvä meikkipohja on mielestäni kauniin ja kestävän meikin perusta. Jo pelkästään hyvin tehty pohja tekee kasvoille ihmeitä. Minun täytyy kyllä tunnustaa, että teen "kunnon" meikkipohjan todella harvoin. Ainoastaan jos haluan että meikkini pysyy hyvänä koko päivän tai esimerkiksi iltamenoja varten. Ripsienpidennysten ansiosta meikkaan ylipäätänsä aika harvoin ja aina aika kevyesti. Vähän aurinkopuuteria, poskipunaa ja huulikiilto riittää itselle vallan mainiosti. 
Iltameikkiä tehdessäni käytän kuitenkin useimmiten meikkivoidetta. Uusi tulokas meikkipussiini on yläkuvassa näkyvä Lumenen meikkivoide (minulla sävy 4/warm beige). Varmasti monet teistä tunnistavat tuotteen jo purkista, sillä tuo kyseinen meikkivoide on esiintynyt monissa blogeissa viime aikoina. Täytyy kyllä itsekin todeta, että kaiken sen hehkutuksen arvoinen tuo tuote kyllä on. Pidän meikkivoiteista, jotka antavat heleän lopputuloksen. Ei siis mitään liian paksua tai pakkelimaista. Meikkivoiteen ohella käytän pohjameikissäni valokynää (YSL touche eclat, sävy 2), puuteria (Lancome Maquicake uv excellence) aurinkopuuteria (MAC B14/Medium deep) ja poskipunaa (Artdeco, sävy 18) 


Luomiväreissä luotan Chaneliin. Niissä on hyvä koostumus ja ne pysyy luomella erinomaisesti. Pidän erityisesti heidän helmiäissävyistään. Vaaleat helmiäissävyt sopivat hyvin niin arkeen kuin juhlaan ja ne antavat kaunista hehkua silmiin. Eniten käytän ruskean eri sävyjä silmämeikissäni. Kuvassa vasemmassa ylänurkassa oleva Chanelin 4 Ombres (226 Tissé Rivoli) on suosikkini tällä hetkellä. Silmämeikissäni käytän myös lähes aina nestemäistä eyelineria. Varsinkin silloin kun meikkaan tummemmat silmät.

                  (vasemmalta oikealle Chanel Lipglosses - 297 Sweet Beige, 131 Mica, 73 Bonbon, 148 Petit Péche)


Mun ehdoton suosikki meikki on huulikiilto. Voisin kutsua itseäni jopa huulikiilto-friikiksi :D En lähde minnekään etteikö minulla olisi huulikiiltoja mukana ja jokaisesta käsilaukustani löytyy kunnon varasto kiiltoja just in case. Huulikiiltoja löytyy laidasta laitaan. Muutama suosikkimerkkini huulikiilloissa ovat Dior, Chanel, Bobbi Brown, Lumene ja Mac. Pidän kiilloista, jotka kestävät huulilla pitkään olematta ällöttävän tahmeita. Tarpeeksi kosteuttava ja kevyt koostumus on paras.


Olen tykästynyt hurjan paljon myös Macin meikkeihin. Mielstäni niissä on erinomainen hinta-laatusuhde. Erityisesti Macin huulipunat ovat mieleeni. Niissä on mielettömän hyvä pigmetti ja puna pysyy huulilla pitkään. Suosikkini Macin huulipunasävyissä ovat pirteä fuksia (A21 Speak Louder) ja houkutteleva kirkkaanpunainen (A81 Barcelona Red). Viime kesänä testasin kuvassa alhaalla vasemmalla olevaa Limited Edition huulipunaa, jossa yhdistyy huulikiilto ja huulipuna. Saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta lopputulos on yllättävän hyvä. Tulos on kuin olisi huulipunan päälle laittanut kevyen kerroksen väritöntä kiiltoa. Kerrassaan kätevä keksinto. 

En ole laittanut ihan kaikista kuvissa esiintyvistä tuotteista tarkkoja tietoja, mutta kerron mielelläni lisää tuotteista jos jokin asia jäi mietityttämään.






<a href="http://www.bloglovin.com/blog/13636833/?claim=pfk6rnx62bb">Follow my blog with Bloglovin</a>









3 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja mukava blogi muutenkin. :) Jos blogia voisi seurata vielä bloglovinin kautta, olisi huippua!
    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, mukava kuulla :) Yritän lisätä blogini blogloviniin asap!

      Poista
  2. Kiva blogi, ehdottomasti tulen seuramaan! Missä käyt tekemässä ripsienpidennykset? Onko jotain paikkaa mitä suosittelisit Helsingissä. Mukavaa kevään jatkoa! :)
    -Maria

    VastaaPoista

Bloglovin

Metti Forssell