tiistai 28. huhtikuuta 2015

FLOWERY AND SUMMERY

Viime päivät ovat kuluneet pitkälti nenä kirjassa kiinni ja tietokonetta näpytellen. Minulla on kertynyt valtavasti tekemättömiä kouluhommia ja deadlinet alkavat paukkua. Olen erittäin onnellinen, että minulla on mahdollisuus etäopiskeluun, mutta toki siinä tulee mukanaan omat haasteet. Varmasti jokainen etäopiskellut tietää, että siihen vaaditaan valtavasti aikaa, itsekuria ja lukemista. Tottakai nuo asiat kuuuluvat ihan kaikkeen opiskeluun, mutta itse koin, että oli paljon helpompaa käydä koulussa ja kuunnella luentoja ja sitten niiden pohjalta tehdä koulutöitä. Silloin niissä aiheissa on ihan eri tavalla sisällä. Mutta turha tässä sitä jahkailla, näillä mennään! "Onneksi" tälle viikolle on luvattu pitkälti pelkkää sadetta, niin on helpompi malttaa olla sisällä ja keskittyä olennaiseen. 

Vielä viime viikolla saimme kuitenkin nauttia aurinkoisista keleistä. Heti kun on aurinkoista, en tunne oloani kotoisaksi tummissa vaatteissa. Haluan korostaa kesää, keveyttä ja aurinkoista mieltä myös pukeutumisessani. Valkoista ja kukkaa, mikä olisikaan sen kesäisempää? 
Blazer: Sand
Top: Bik Bok
Jeans: Zara
Bag: Chanel
Shoes: Zara

----------------------------------
The last few days I have done schoolwork and written reports like there is no tomorrow :D I have multiple deadlines coming up, so I need to be efficient. I`m doing my studies as distance learning and sometimes it is really hard to find time for school-work. Distance learning requires so much time, self-discipline and reading. Of course all kind of studying requires that, but somehow I felt that it was a lot easier to go to an actual school and listen to the lectures everyday. I feel that you are much more "inside" in the subject when you hear lectures and are involved in classes. Nevertheless, I`m really glad I have the chance for the distance learning!

Last week it was still wonderfully sunny, so I wanted to dress up for the occasion :D What would be more summery and sunny than white and flower together? 






6 kommenttia:

  1. Upea ja keväinen asu jälleen! :) tsemppiä myös opintoihin!

    VastaaPoista
  2. Keväinen asu. Farkut korostavat hienosti upeita jalkojasi. Hienosti sävy sävyyn asusteet. Tsemppiä opintoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Asusteet olivat kyllä aika matchy matchy :D

      Poista
  3. Hieno kuva ja asu! olet varmaan noiden kenkien kanssa jotain 183 cm ... hui miten ihanan pitkä, täällä 165cm
    normi suomalainen :) Siellä ei varmaan vietetä vappua, mutta hyvää vappua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen tosiaan 176cm ja yleensä 10cm koroissa kuljen :D Täällä ei varsinaisesti juhlita vappua, mutta hyvää vappua sinulle! :)

      Poista

Bloglovin

Metti Forssell