perjantai 20. helmikuuta 2015

SUMMER CRAVINGS



1. Jeans/Frame  2. Shoes/Valentino  3. Bag/Valentino


Yläpuolella muutamia suosikkejani ensi kesäksi. Farkkua ja valkoista, täydellinen pari. Valentinon kengät ovat vieneet totaalisesti sydämmeni. Varsinkin tuo Rockstud-malli on niin upea! Viime kesänä tulikin hankittua kyseinen malli itselleni, mutta mustalla kärjellä ja kitten-heel korolla. En ole koskaan pitänyt matalista koroista, mutta mielestäni tuossa mallissa se toimii todella hyvin. Kauneuden lisäksi tämä kenkämalli on myös maailman mukavin jalassa. Nyt olisikin himotuslistalla toiset samanlaiset kengät, mutta korkeammalla korolla ja kesäisen vaaleassa värissä. Ja mikä kävisikään paremmin korkojen kaveriksi kuin tämä Valentinon valkoinen Glam Lock Shoulder Bag. Pure perfection <3 

Niin kuin tässä kysymyspostauksessa kerroin, haluaisin itselleni myös täydellisesti istuvat leveälahkeiset fakut. Nettikauppojen tarjonta on loputon ja sieltä olenkin bongannut muutamia upeita pareja. Ongelmani on, etten ole koskaan tilannut farkkuja netistä. Hyvin istuvien farkkujen löytäminen on itselleni melkoisen haasteellista puuhaa joten epäilen vahvasti, että sovittamatta löytäisin istuvat farkut. Muuten liputan kyllä nettikauppojen puolesta. Mielestäni ne ovat todella käteviä ja helppoja. Käytin nettikauppoja enemmän Suomessa asuessani jos tarvitsin jotain mitä Suomesta ei saanut. Mitä mieltä te olette nettikaupoista? Shoppailetteko mielummin netissä vai kaupoissa?

-----------------------

Above I have collected some of my favourites for the summer. Denim and white, perfect pair. I have totally fallen in love with Valentino heels. Especially the Rockstud model is gorgeous. Last summer I bought myself a pair with a black tip and kitten heels. I have never liked kitten heels but in this model they somehow seem to work well. On top of the fact that this model is beautiful it is also extremely comfortable. In addition to the pair I already have, I would like the pair with the white tip and a higher heel. Combined with Valentino Leather Shoulder Bag, pure perfection <3

Like I told in this Q&A post, I would also like to get myself a pair of flared jeans. I have checked several online shops and found some nice ones. My only problem is that I have never bought a pair of jeans online. It is challenging for me to find a well-fitting pair from the store so I strongly doubt that I would find a perfect pair without trying them on. Otherwise I really like online shops. I think they are useful and easy to use. I used to use online shops when I lived in Finland because unfortunately Finland has limited offering. What do you think about online shops? Do you prefer to shop online or in actual stores?




6 kommenttia:

  1. Onpas kaunis laukku! :) Nettikaupat ovat tosiaan mahtava (ja helppoudessaan turhan vaarallinenkin ehkä...? :D) keksintö mutta farkkuja en itse uskaltaisi lähteä tilaamaan sovittamatta. Hyvin istuvia farkkuja/housuja on muutenkin niin vaikea löytää :/ Meillä tosin eri syistä, itse olen tosi lyhyt, kapeavyötäröinen ja leveälantioinen niin näen jo painajaisia kun pitäis istuvat farkut löytää :D Kyllä joskus vähän kyrsii olla pieni mutta kurvikas kun kaikkea pitää lyhentää eikä mekkojakaan meinaa löytää.

    Tosi kiva huomata että perustit blogin, olin meinaan jo kohtuullisen pitkän ajan kuolannut sun instakuvien perään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, nettikauppojen huono puoli onkin juuri se kun ei voi sovittaa ennen ostoa :/ Jos malli/merkki on entuudestaan tuttuniin ehkä sitten voisin harkita farkkujen tilaamista netistä… Todella mukava kuulla, että olit odottanut blogiani, kiitos siitä :)

      Poista
  2. Nettikaupat kätevä keksintö, toki kaupoissa kiva käydä ja jotain vaatteita ei vaan uskalla tilata sovittamatta. Ihanat kengät ja laukku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Olen kyllä samaa mieltä kanssasi. Nettitilaamisessa on aina vaarana se, että tuote ei ole mieluinen/ei sovi päälle ja sitten joutuu aloittaan sen palautusrumban..

      Poista
  3. Hmmm... mitenköhän ne kivijalkakaupat pysyy pystyssä kun kaikka shoppailee netissä?!?
    Ei valitettavasti riitä, että sovitellaan ja hypistellään kaupassa ja tilataan sitten tuote netistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.. uskon kuitenkin, että kivijalkamyymälät säilyttävän vahvan asemansa tulevaisuudessakin. On varmasti paljon ihmisiä, jotka arvostavat esimekiksi myyjien antamaa apua ja konsultointia liikkeissä.Sitä kun ei nettikaupoista saa - ainakaan vielä :D

      Poista

Bloglovin

Metti Forssell